Savusaunapysähdys Puukarin Pysäkillä

Savusaunapysähdys Puukarin Pysäkillä

Majatalo Puukarin Pysäkki
Kajaanintie 844, 75700 Valtimo

Savusaunapysähdys

Vieraat saavat yllensä pehmeän kylpytakin ja siirrytään perinteiseen riihisavusaunaan polkua pitkin. Talvella teemme pienen villasukkalenkin kävellen savusaunaan.

Avaran pukeutumistilan pöydällä kylpijöitä odottaa Annin saunaherkkuja ja paikallisia saunajuomia. Saunasnack sisältää: hirvi-tai karhumakkaraa, perunasalaattia talon tapaan (keitettyä luomuperunaa, Myrttisen suolakurkkuja, voikukkakaprista), hillottua punasipulia, piparjuurimajoneesia, puolukkakuusenkerkkä hilloketta, majatalon omaa sinappia, lähdevettä, omaa marjamehua ja mahlaan uutettua yrttijuomaa. Tarjolla lisämaksusta myös Honkavuoren Panimon käsityönä valmistettuja oluita, esim. Pysäkin Ruislaakeri olut.

Puukarin vanhanajan savusaunassa koet aitoa pysähtymistä. Savusaunassa ollaan läsnä kaikilla aisteilla ja siellä ei kiirehditä, vaan annetaan monta tuntia lämminneiden kivien antaa hellivät löylyt. Savusauna on luonnostaan vähän nokinen ja rustiikkinen, mutta mikä mielenrauha sen pehmeistä löylyistä syntyykään.

Saunomisen yhteydessä mahdollisuus vilvoitella ja nauttia saunajuomaa oleskeluhuoneessa ja ulkosalla. Talvella voit hypätä hankeen ja ottaa lumikylpyjä! Peseytymismahdollisuus saunan sisällä kantovedellä joesta tai pulahtamalla virkistävälle uinnille viereiseen jokeen. Savusaunan jälkeen peseytymismahdollisuus myös pihasaunan puolella, jossa suihkut. Puukarin Pysäkillä kylvetään puhtaalla luonnonvedellä, mikä ihana hoito iholle. Käytäthän vain luomupesuaineita, jotka ovat tarjolla saunatiloissa. 

Saunailta huipentuu karjaiseen illalliseen, jonka menu koostuu puhtaasta paikallisesta luomuruoasta, joka tehdään karjalaista ruoanlaittotapaa noudattaen. Kaikki ruoka mitä meidän pöydässämme on, kumpuaa kunnioituksesta upeaa luontoa ja puhtaita raaka-aineita kohtaan. Ruokamme on luonnonmukaisesti viljeltyä ja kasvatettua. Suosimme lähellä tuotettuja raaka-aineita ja tuotteita ja otamme päivittäisessä toiminnassamme huomioon kestävän ja vastuullisen toiminnan periaatteet.

Olemme ylpeitä vaaliessamme entisaikojen ruoanlaittotapoja, olemme ylpeitä omasta käsityöläisyydestämme ja siitä, että voimme antaa vieraillemme aidon makumatkan perinteisiin. Ruoka tarjoillaan kipoissa ja kupeissa, ruoka tarjoillaan ilolla ja ammattitaidolla jokaisen vieraan nautittavaksi. Itäsuomalainen emännyys on meissä syvästi juureutunut, se luo vieraille hyvän tilan nauttia ruoasta ja juomasta. Emännyyteen kuuluu myös tarinointi maaseudun elämästä. Tarinoilla ja emännän kanteleen helinällä viedään vieraat matkalle itäsuomalaiseen kulttuuriin huumorilla höystäen. Haluamme antaa vieraille mukaan palan makumuistoja ja tunteen aidosta pysähtymisestä.

Hinta: 185€/hlö
Ryhmille: 6-15 heniklöä

 

Saunapysähdys menu

Keitinpiirakoita ja luomuruisleipää, siemenvoita,

saunojan sienisalaattia, kirpeää kaalisalaattia,

palvattua lammasta ja kuusenkärkkäsiirappia,

villivihannessalaattia (sulan maan aikaan),

Majatalon uunissa kypsennettyä järvikalaa,

nokkoskastiketta, uuniperunoita,

palsternakkalaatikkoa, punajuuri-suppilovahverohöystöä.

Järkiruoaksi uunirahkaa marjahillolla.

 

Lisäpalveluna juomapaketti:

Ruoan ja juoman liitto on aina ollut meille nautiskelijoille tärkeää. Mikä on hienointa, että voimme antaa hienot makuparit karjalaiselle ruualle meidän oman lähialueemme juomista. Majatalon lähdevesi ja kotikalja ovat aina kuuluneet ruokapöytään. Ruoan kanssa maistuu erinomaisesti paikallisten panimoiden palkitut oluet ja biodynaamiset viinit, snapseina suosittelemme niin saunasnackseille kuin illalliselle Kalevala Distellery Vodkaa tai Vuokatin Viinin pontikkaa. Jälkiruokien kanssa herkutellaan kotimaisten marjatilaviinien jälkiruokajuomilla.

Kysy aina juomasuositus emännältä.

Juomapaketti 28€

 

Ryhmäkoko: 6-12 hlöä.

Saunapysähdyksen hintaan sisältyvät palvelut: majoitus Puukarin Pysäkin majatalossa 2hh huoneessa, savusaunan lämmitys, pellavapyyhkeen-, kylpytakin ja saunatossujen/villasukkien laina, saunasnacks, saunapysähdys menu ja runsas aamupapala.

185€

Kesäkuu 2023
Vk Ma Ti Ke To Pe La Su
22 29 30 31 1 2 3 4
23 5 6 7 8 9 10 11
24 12 13 14 15 16 17 18
25 19 20 21 22 23 24 25
26 26 27 28 29 30 1 2
Saatavilla Ei saatavilla Valittu
Tarkista kenttä
Majatalo Puukarin Pysäkki
Kajaanintie 844, 75700 Valtimo

Katso myös nämä

Aisti

PUUKARIN PYSÄHDYS

105 €
Haaveiletko tunnelmallisesta hyvinvointilomasta ottaen luonnossa rauhoittavia metsäkylpyjä ja herkutellen...
Varaa

PETI JA PATIKKA -RETKIPAKETTI

Yhteydenottolomake
Tervetuloa Puukarin Pysäkkiin! Voimaannu syksyn raikkaasta säästä. Luonnon värien hehkun ja liikkumisen kautta...
Varaa

Hirsisaunapysähdys Puukarin Pysäkillä

185€
Puukarin hirsisaunassa koet aitoa pysähtymistä. Kylpijää odottavat tuoksuvat kuusenoksat, jotka erittävät...
Varaa